2. helmikuuta 2015

Mätsäröintiä

Kauheasti päivitettävää, huhhuh! Miks oon niin saamaton, että kaikki sitten kasaantuu kerralle? No, ehkä tästä vielä opin ja alan päivittään tasasemmin ja varsinkin silloin, kun asiaa oikeasti on :D



Viikko sitten oltiin siis mätsäröimässä Purinalla, sillä pitihän sitä saada vähän harjoitella Lahtea varten. Mukana meinigeissä oli myös sisaruksia, Fitz kehissä asti ja Aiko vain aistimassa tunnelmaa. Koiria oli paikalla valtavat määrät, pieniä pentujakin päälle 60! Parikehien jälkeen (joista veljekset nappasivat molemmat punaisen nauhan!) lähdettiinkin hieman nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta sisarusporukalla. Koirilla oli lystiä ja me omistajat höpötimme niitä näitä myös aika onnessamme, sillä emme huomanneet pienoista katastrofia ennen kuin oli jo myöhäistä.. Pennelit kun juoksivat suin päin seikkailemaan takiaispuskiin ja sen näköisiä nuo olivatkin kun ne sieltä pois saatiin! Ei muuta kuin nyppimään takiaisia irti ja harjakin sai kunnolla töitä ennen nauhakehiä. Oli kyllä taas oikein järjen riemuvoitto, kuten Riitta hienosti totesi :D Mutta oli siitä jotain hyötyäkin, sillä Banjo näytti huomattavasti karvaisemmalta kaverilta takiaiskäsittelyn jäljiltä! Nauhakehässä kuitenkaan ei pienen merlen pörhöisempi ulkonäkö hämännyt tuomaria ja meidät käteltiin lopulta ulos ilman sijoitusta. Mutta hienosti pikku-ukko jaksoi pönöttää ja olin ylpeä tyypistä. Ei pahemmin edes häiriintynyt, vaikka kehässä kökötettiin tooodella lähekkäin muiden kanssa, on se taitava! :)



Hyvää harjoitusta siis saatiin taas sekä nautittiin sisarusten ja omistajiensa hyvästä seurasta. Oli hyvä päivä se!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti