Niin. Bloggaaminen on tuntunut tässä viime aikoina vaikealta, joten en ole sitten itseäni pakottanut tänne blogin pariin. Loma on tehnyt hyvää ja nyt olisi halua kirjoitella vaikka ja mitä, kunhan vain keksisi mitä! :D Hyvää meille kuitenkin kuuluu ja nyt, kun olen itsekin joululomalla, yritän parhaani mukaan aktivoitua niin täällä kuin valokuvauksessakin. LUPAAN! Nyt vain kerron, että hengissä ollaan ja hyvin voidaan. Joulu ollaan maalla ja sielläkin on luvassa koiramaista toimintaa, joten pysykää kuulolla ;) Nyt jatkan syntymäpäivästäni nauttimista ja rojahdan sohvalle suklaan kera!