17. kesäkuuta 2015

Agilityn SM 2015

Isla ♥

Viime keskiviikkona starttasimme Banjon kanssa yhteisen kesälomareissumme! Matkasuunnitelma kulki reittiä Helsinki-Joensuu-Oulu-Joensuu-Helsinki, joten istumalihakset pääsivät käyttöön niin junassa kuin autossakin. Aluksi suuntasimme siis Inkan luokse Joensuuhun, josta matkasimme sitten kimpassa Ouluun ja Agilityn SM kisoihin! Oulussa majoituimme Iinan luona ja sainkin ensimmäistä kertaa nähdä Banjon isän Lukan. Eikä muuten jäänyt epäselväksi keneltä tuo riiviö on äänensä perinyt.. Identtiset haukut isällä ja pojalla!


Perhepotretti!

Parasta Banjosta taisi reissulla olla koiraseura ja varsinkin Iinan nuori Elle-neito. Kaksikko löysy heti yhteisen sävelen ja kulutti yhteisen aikansa lähinnä leikkien. Luka-isä ei tästä niin tykännyt, mutta kuka nyt pitäisi siitä että toinen uros, saati oma poika, tulee ja varastaa naisen! :D

Koko kisojen ajan pyörimme Banjon kanssa alueella turisteina. Tärkein tehtävämme oli kuvata sekä videoida Inkan ja Iinan ratoja sekä nauttia tunnelmasta! Täytyy kyllä kehua pientä sinikettua, sillä niin hienosti tuo jaksoi koko viikonlopun. Kentän laidallakin sain rauhassa katsella kisoja ja kuvailla, sillä Banjo asettui aina jalkoihin makoilemaan. Välillä toki nuoren herran huomion veivät kaikki potenttiaaliset ystävät lähettyviltä, mutta pääasiassa tuo malttoi hyvin mielensä! Sunnuntaina testasin myös Banjon kykyä odottaa yksin kevythäkissään minua teltta-alueella ja hyvinhän tuo sujui :) Pätevä kisaturisti saikin palkaksi röhkivän possulelun sekä viilennysmanttelin ja hihnan tokoiluun.

Luka ♥

Oli kyllä mahtavat kisat ja hinku agilityn pariin vain kasvoi! Nyt toivotaan, että ensi kuussa otettavista luustokuvista ei paljastu mitään kammottavaa, joka estäisi harrastuksen ja että syksyllä pääsisimme mukaan HAUn alkeiskurssille!

Lisää kisakuvia löytyy täältä.

8. kesäkuuta 2015

Peitsihampaan poisto


Viikko sitten oli vuorossa Banjon peitsihampaan poisto. Olin panikoinut tavalliseen tapaani tätä jo etukäteen, joten kenties tästä syystä olin kyseisen päivän aamuna melko rauhallinen. Saavuimme Animagi Apexiin, jossa operaatio suoritettin, puoli yhdeksän aikoihin aamulla. Lääkärin tutkiessa Banjon purentaa jännitin tuomiota. Hänen ehdotuksensa olivat samat kuin muutama viikko sitten eli oikomishoito tai poisto. Oikomista en edes halunnut ajatella, joten pääsyimme peitsihampaan poistoon. Peitsen virheelliseen asentoon vääntämän alakulmurin kanssa päädyimme siihen, että odotamme reagoiko se mitenkään peitsen poistoon. Lääkärin mukaan mahdollisuudet sen suoristumiseen ovat 50/50, joten saa nähdä miten käy. Mielelläni en lähtisi sitä poistamaan, sillä hampaan juuri on kuitenkin niin suuri osa noinkin kapeasta leuasta kuin Banjolla on eikä hammas näytä pojua haittaavan. Tällä samalla kertaa näytimme lääkärille myös pari päivää sitten Banjon ohimolle ilmestynyttä pattia, joka oli herraa häirinnyt sen verran, että tämä oli sen verestäväksi raapinut kielloista ja hoitoyrityksistämme huolimatta. Lääkäri lupasi näyttää sen ihotauteihin erikoistuneelle lääkärille. Näillä puheilla pieni karvalapsemme sitten jäi klinikan henkilökunnan huomaan ja eipä tuo vaikuttanut asiasta juuri välittävän, sen verran iloisesti häntä vispasi, kun lääkärin kanssa kulkivat käytävää vastakkaiseen suuntaan meidän kanssamme. Matkalla Banjo näytti myös tavalliseen tapaansa moikkaavan jokaisen hoitajan, joka vastaan tuli :')

Peitsihammas
"Monsterihammas" :D

Kotona oli outoa ja hiljaista ilman sheltinretkua. Puolen päivän aikaan sain sitten soiton, että hammas oli poistettu onnistuneesti eikä mitään ongelmia ollut ilmennyt. Koko purukalusto oli myös käyty läpi ja oli kuulemma hyvässä kunnossa. Ihotautilääkäri oli myös katsonut ohimon pattia ja todennut sen nuorille koirille yleiseksi hyvänlaatuiseksi kasvaimeksi, histiosytoomaksi. Noilla on kuulemma tapana poistua itsestään, mutta kun Banjoa patti oli häirinnyt sen verran, että herra oli sen verille raapinut, päädyimme yhdessä siihen, että lääkäri poistaa sen. Näin päästiin tuostakin vaivasta kerta heitolla eroon, mutta tikit ohimolla taas tiesivät sitä, että koirastamme tulee satelliittipää haavan paranemisen ajaksi.


Kolmen aikaan iltapäivällä haimme sitten tokkuraisen, satelliitilla päivitetyn koiramme kotiin :D Hoito-ohjeiden ja lääkkepussin kanssa saavuimme kotiin, jossa ilta sujui potilaalta lähinnä nuokkuen ja kainaloon pyrkien, kunhan vain jalat alkoivat kantaa. Ruoka herralle piti turvottaa viikon ajan ja jo tuolloin illalla se suostui sitä jonkin verran maistelemaan. Suun haavaa tulee huuhdella siihen saadulla liuoksella päivittäin 2 kertaa, aamulla ja illalla. Kipulääkettä meidän ei onneksi ole tarvinut antaa kertaakaan, sillä jo seuraavana päivänä leikkauksesta Banjo olisi ollut valmiina riehumaan tavalliseen tapaansa :D Vaikein osia tässä on ollut se, että tuon keppi- ja luuhullun tulee olla erossa kaikesta kovasta pureskeltavasta kahden viikon ajan, joten lenkit ovat välillä olleet yhtä tuskaa. Onneksi tuo on sisäistänyt jo jätä-käskyn melko hyvin ja varsinkin tämän viikon aikana se on alkanut toimia erittäin mallikkaasti! Tänään kyllä huomasin, että lenkillä Banjo odotti palkintoa siitä, että hän ohitti kepit hienosti kontaktissa.. :D Sisätiloissa ollaan välillä myös tuskastuttu, kun luut on piilotettuina kaappiin. Onneks pehmolelut sentään saatiin pitää esillä ja ne ovatkin saaneet kovaa kyytiä! Herra Ikearotta on menettänyt jo 3/4 pikkujalkaansa. Eilen uskalsin jo antaa vinkuja sisältävän kettupehmon ja voi sitä riemua! Kummipoikamme 2v. oli meillä myös hoidossa ja vauhtikaksikko saikin hurjat leikit aikaiseksi, että odotin milloin jompi kumpi loukkaa itsensä! Vahingoilta onneksi vältyttiin (tällä kertaa..) ja loppu päivän lattialla rötkötti väsynyt pieni koira kettu kainalossaan :)

"Patin" haava päivä leikkauksen jälkeen

"Patin" haava viikko leikkauksesta

Suu päivä leikkauksen jälkeen

Suu viikko leikkauksesta (tikeissä hieman ruokaa kiinni..)


Paraneminen on siis lähtenyt hyvin käyntiin ja haavat näyttää molemmat hyviltä! Kauluria on tarvinut pitää päässä vain öisin ja yksinolojen ajan, eikä se kyllä pahemmin näytä haittaavan Banjoa. Vähän vain ärsyttää, kun kolahtelee tuoleihin ja vaikeuttaa leluilla leikkimistä :D "Monsterihammasta" eli sitä vammailevaa alakulmuria on myös painettu ohjeiden mukaan, sen verran mitä Banjo antaa. Sen suoristumisesta en osaa vielä oikein mitään sanoa, katsellaan kuinka käy.. Pahoittelen hieman huonoja kuvia haavoista sekä hampaista ennen leikkausta, ovat puhelimella otettuja niin siksi laatu ei silmiä hivele.

Koska jotain kuitenkin kiinnostaa, hintaa hammasoperaatiolle tuli 335,58 € ja histiosytooman poisto toi hintaan lisää hieman alle 100 €. Tyyristähän tuo oli, mutta olimme varautuneet pahempaan nettikeskustelujen perusteella! Nyt asia on kuitenkin hoidettu ja muutaman viikon päästä on luvassa kontrolli, jossa alakulmurin tilannetta katsotaan uusiksi. Sitä ennen tiedossa on kuitenkin minun ja Banjon yhteinen kesälomareissu akselilla Helsinki-Joensuu-Oulu-Joensuu-Helsinki! Lähdemme siis yhdessä Inkan kanssa kohti Agilityn SM-kisoja! Reissua odotan innolla, varsinkin kun pääsen näkemään Banjon isän Lukan ensimmäistä kertaa! :)

Jos jokin jäi mietityttämään teitä koskien Banjon hammasoperaatiota, niin kysyä saa toki lisää ja vastaan parhaan kykyni mukaan!