14. tammikuuta 2015

Banjo 6kk!

Eilen pikkumieheni saavutti puolen vuoden iän! Ruuaksi saatiin hieman herkkuja lihojen muodossa ja käytiin kunnon iltalenkillä. Seuraavalle päivälle oli luvassa myös pennulle mieleistä toimintaa, mutta siitä lisää toistamiseen!


Banjosta on kyllä kasvamassa kovaa kyytiä aivan kelpo koirakansalainen! Kaikki ihmiset on kivoja ja vieraat otetaan iloisesti vastaan. Joskus pitää kuitenkin ovesta astujat haukkua, kun pieni koira käy niin kierroksilla ettei tiedä miten olisi, kun niin tekisi mieli mennä moikkamaan, mutta vähän jännittää kuitenkin! Se kuitenkin rauhoittuu nopeasti. Ja tuo rauhouttuminen onkin hieno tapa, sillä kotona Banjo osaa ottaa rennosti! Useimmiten se pötköttääkin tyynyllään lattialla silloin, kun mitään ei tapahdu. Mutta heti kun joku nousee, on se valmis leikkimään :)

Leikkeillessä Banjo kulkee useimmiten hienosti hihnassa. Aluksi on usein vieläkin kova vauhti päällä, mutta pienellä muistutuksella B kulkee nätisti. Irti ollessa hajut vievät usein mielenkiinnon ja silloin luoksetulokutsun joutuu toistamaan ehkä muutaman kerran, mutta hyvin se tottelee! Ohitukset sujuvat melko mallikkaasti, jos itse ehdin huomata vastaan tulevan koiran ennen Banjoa. Joskus mahdollinen leikkikaveri on lähes liian houkutteleva ja silloin pitää hieman haukahdella, mutta yleensä ohitukset sujuvat mielestäni todella kivasti!

Haukahtelusta puheen ollen, Banjo on todella hiljainen kaveri näin sheltiksi! Kotona se ei hauku juuri koskaan, ei ainakaan syyttä. Hirmu harvoin se käyttää ääntään muutenkaan. Tästä olen tooodella onnellinen, sillä Jeristä lähtee ääntä kyllä Banjonkin edestä..


Kelpo harrastuskaverin Banjosta varmasti saan, joten toivotaan että löydämme seuramme nopeasti ja että sopivia kursseja tulisi vastaan! Itselläni on omasta mielestäni vielä niin paljon opittavaa esimerkiksi toko-liikkeiden oikeaoppisesta opetuksesta koiralle, joten yksin treenaaminen tuntuu usein niin vaikealta. Pienin askelin kuitenkin eteenpäin, intoa ainakin riittää meillä molemmilla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti