Otsikosta selvinnee syyni sille, miksi kuulumisia ei tänne blogin puolelle ole kuulunut. Blogger kun päätti melkein kuukausi sitten, että ei päästä minua kirjautumaan sisälle ilman yli puolen tunnin odottelua ja tökkii muutenkin. Se jumitti, heitti ulos kesken kaiken ja oli muutenkin vammainen. Nyt yhteiselomme alkaa taas jo sujua, pieni pelko kuitenkin jyskyttää takaraivossa tätä kirjoittaessa..
Mutta mitä meille sitten kuuluu? Ollaan tavattu koirakamuja, niin uusia kuin vanhojakin. Pisimmältä meitä käytiin moikkaamassa Tampereelta asti, kun
Jenny ja Vilkku piipahtivat kurkkaamassa Helsingin meininkiä! Postauksen kuvat taas ovat retkeltämme Sipoonkorpeen (miten niin me ei käydä ikinä missään muualla kuin siellä? :D ), jossa mukana olivat Silja ja Käpy sekä ihana Runo, joka tuolloin oli Siljalla kyläilemässä. Agilitytreeneistä ollaan myös nautittu kympillä! Banjolla oli aluksi hieman vaikeuksia keskittyä hommiin, kun ulottuvilla oli niin paljon mielenkiintoisia kavereita, jotka vetivät magneetin lailla pientä sinikettua luokseen. Mutta nykyään herra jaksaa jo keskittyä paremmin tekemiseen ja tekee omistajansa joka kerta hyvin ylpeäksi :) Voisin tästä tehdä vaikka oman postauksensa, että mitä kaikkea oikein me ollaan jo tehty!
Nyt kaikelle tekemiselle ja koirakamujen näkemiselle on ollut pientä taukoa, sillä Banjo on "sairaslomalla". Ei mitään vakavaa, mutta iljettäväää ja ärsyttävää, sillä viikko sitten käytiin eläinlääkärillä hakemassa lääkkeet nenäpunkkeihin.. HYI! Onneksi oireet alkavat jo takanapäin ja päästään taas tapaamaan kamuja ja niihin treeneihin myös! (Tosin seuraavat treenit joihin me päästään minun menojeni takia, ovat varmaan joulukuussa..) Viime viikolla kävinkin agilitytreeneissä koiratta, se oli outoa mutta hyödyllistä, kun suurin osa ajasta oltiin tällä kertaa ohjaajien kesken ilman koiria.
Mutta hyvin siis menee ja kiirettä pitää. Yritän nyt oikeasti aktivoitua täällä, kun kerran tekniikkakin näyttää pelittävän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti