4. joulukuuta 2014

Pentukurssi 3/7

Sisustukseen sopiva korvaeläin ♥
 
Näköjään nykyään kaikki päivitykset liittyy vaan pentukurssiin, mutta samapa se :D

Eilen tosiaan oli kolmas kerta kurssia. Aluksi kertailtiin paikalla oloa jokainen itsekseen sekä otettiin hieman luoksetuloa hyvin lyhyellä matkalla lämmittelyksi. Sitten vuorossa oli seuraamisen kertausta itsenäisesti ennen ryhmäharjoituksia, joista ensimmäisenä oli seuraamista. Häiriönä toimivat muut kurssilaiset, jotka olivat hallin keskellä rivissä ja joita sitten vuorossa ollut koirakko pujotteli seuraten. Banjo suoriutui seuraamisesta niin hyvin, että olin pakahtua ylpeydestä! Kouluttajakin kehui pientä sinistä ja totesi Banjon olevan nyt paljon reippaampi. Totta se olikin, sillä nyt halli ei enää pientä jännittänyt vaan sinne tultiin iloisesti ja muita kurssilaisia olisi ollut kiva moikata :)

Rivissä ollessa Banjo jaksoi hienosti pitää huomionsa minussa kun harjoittelimme maahan menoa ja istumista. Seisomista tuli myös treenattua häiriössä tulevia näyttelyitä silmällä pitäen. Seuruun jälkeen oli vuorossa luoksetulotreeniä. Jokainen sai treenata kolme kertaa. Ensimmäinen yritys meni meillä melkein puihin, sillä Banjon teki kovasti mieli mennä moikkaamaan kurssikaverina olevaa ihanaa cairnityttöä. Selvästi näki kuinka koira kamppaili houkutusta vastaan ja vaihtoi suunnan viime hetkellä kohti minua :D Loput kaksi menikin sitten mallikkaasti!

Lopuksi harjoiteltiin lelusta luopumista ja tämä olikin Banjolle ihan piece of cake juttu! Kerran kun sanoin että jätä, oli lelu sen jälkeen ihan tylsä :D Taitava pikkumies! ♥

Viikon päästä torstaina suunnataankin kohti Kannusta! Siellä onkin luvassa myös koiramaista toimintaa, sillä Banjo pääsee ensimmäiseen mätsäriinsä, hurjaa! Treffejä voisi sopia myös koirallisten kavereiden kanssa, että saisi pikkuinen uusia ystäviä :) Sitten koukkaus Helsingin kautta ja takaisin Kannukseen joulunviettoon, että matkustelua luvassa meille!

3 kommenttia:

  1. Keibu ainaki voi leikkiä vaikjakin tarvis muutaniko sheltti kamuja xD tykkää pennuista hirveesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo ois kiva nähä! Laitellaanpa viestiä! :)

      Poista
    2. Joo fbssä ainaki tavottaa :) Keiju on niin pentujen perään.

      Poista