30. toukokuuta 2015

Banjo & Noppa

Keskiviikkona treffattiin Noppaa ja Emmaa. Viimeinkin saatiin aikataulut sumplittua yhteen ja pojat pääsi keskenään riehumaan! Aluksi Noppaa vähän epäilytti tuo harmaa pomppiva sähköjänis, mutta pian pojat jo kirmasivat yhdessä niityllä. Leikitkin natsasivat niin nappiin yhteen, että olisi voinut luulla poitsujen leikkineen ennenkin yhdessä! Mutta annetaanpa taas kuvien puhua puolestaan :)












27. toukokuuta 2015

Mainio maanantai

Olen aika Karvinen, kun puhutaan maanantaista. En tykkää. Maanantait menee jostain syystä yleensä mönkään. Maanantaina aina väsyttää eikä huvittaisi tehdä mitään, mutta yleensä on pakko. Mutta tämän viikon maanantai olikin oikein mainio päivä! Vaikka aamulla joutui heräämään aikaisin ja väsytti, tuntui hienolta saada painotuore opinnäytetyö käsiinsä. Kotona sai sitten nukkua päiväunet eikä enää väsyttänyt niin paljon. Iltapäivällä treffattiin vielä Annaa ja shetlantilaisia. Voi kyllä aurinko ja mahtava seura tekee vain ihmisen (ja koirankin) mielelle hyvää! Sitten sain vielä kutsun työhaastatteluun, huhhuh! Kylläpä vain oli mainio maanantai :)











25. toukokuuta 2015

Kesä!

Jo muutamana päivänä täällä on voinnut lenkkeillä ilman takkia, mutta eilen iltapäivällä myös huppari oli liikaa! Kesä on siis tullut! Ainakin näin haluan uskoa :D Banjon kanssa nautittiinkin auringosta ja käytiin tuossa viereisellä pellolla, tai niitty se taitaa olla, riehumassa. Kamerankin nappasin mukaan ja ihan kivoja kuvia saatiin aikaiseksi. Banjolla ainakin oli kivaa juosta sydämensä kyllyydestä voikukkien keskellä pallon perässä. Tassutkin saivat uuden värin siitepölyn värjätessä ne keltaisiksi, hupsis.. :D Kyllä kesä vain on kiva! 














21. toukokuuta 2015

Instagram



Päätinpä repäistä ja loin poitsuille oman tilin Instagramiin! Eipä tarvi einiinkoiraihmis-kavereideni kärsiä, kun henkilökohtainen tilini ei täyty koko ajan pelkillä koirakuvilla :D Nimellä lambikoira_t shelttikaksikko siellä seikkailee, joten ketä kiinnostaa niin poikia seuratkoon!

Huomasitte myös varmaan, että blogin ulkoasu koki muutoksen. Inspiroiduin niin noista kirsikankukkakuvista, että sain aikaiseksi kerrankin omin pikku kätösin niin hienon ulkoasun että! Mitäs pidätte? :)

17. toukokuuta 2015

Kirsikankukkia

Eilen nautittiin Roihuvuoren Kirsikkapuistossa kauniista vaaleanpunaisista kukkasista. Banjo jaksoi hienosti poseerata minun ja Vilman kameroille, vaikka ympärillä sattui ja tapahtui. Pätevä poju! Tänään onkin sitten möllötetty sisällä ja ravattu kakkarallia, sillä tuo maita ja mantuja kiertänyt mahatauti saapui meillekin. Aamu alkoi kivasti, kun koira oksensi päiväpeitolle ja niimpä jouduttiin perumaan kaikki tämän ja tulevien päivien koiramaiset menot. Kurjaa, mutta nyt tärkeintä on saada pieni sinikettu kuntoon ♥

Mutta tässä kuvia ja lisää löytyy täältä, jos jotain kiinnostaa :) Yhteiskuvamme on Vilman ottamia, vaikka leima muuta väittääkin.








Jopa koirani häpeää minua.. :D

11. toukokuuta 2015

Metsäläiset


Viime viikon keskiviikkona Silja nappas meidät pitkästä aikaa kyytiinsä ja suunnattiin koiruuksien kera metsään samoilemaan. Tuli kyllä niin tarpeeseen, sillä viimeiset koulustressit selätettyäni kaipasin todellakin pois kaupungista. Tällainen maalaistyttö kun pohjimmiltani olen, niin metsä on paras paikka rentoutua. Tai no toisiksi paras, sillä mökillä meren rannalla mieli vasta lepää :)



Banjo ja Käpy nautti taas täysin rinnoin toistensa seurasta. Pojat juoksivat ees, taas ja ympäri. Sateinen keli sai koirien turkit (varsinkin Banjon) näyttämään mutaiselta ja uitetulta sekä meidän ihmisten kengät mutaisilta ja vaatteet kosteilta, mutta ei me pienistä kun on kivaa! Vesi kyllä kiehtoi koiruuksia muutenkin ja lätäköissä möyrittiin. Käpy myös pulahti vahingossa hiidenkirnuun uimaan ja Banjo oli pulahtaa lampeen/järveen kepin perässä, joten eiköhän me kesän aikana näistä uimareita saada! Hyvä uimapaikkakin löydettiin ihan sattumalta, joten lämpimiä kelejä odotellessa!

Kotona Banjo sitten pääsi suihkuun, kuten minäkin. Ja kyllä meille molemmille illalla uni maistoi! Ruokakin upposi Banjoon ennätysnopeasti! Voisinkin tässä myös samalla päivitellä Banjon ruokanirsoilua. Parempaan siis mennään ja ruokintaa toteutetaan tällä hetkellä 50/50-mallilla. Tai no, nappulaa menee kyllä enemmän kuin lihaa , mutta pääasia kuitenkin on se, että ruoka taas maistuu paremmin, jopa pelkkä nappula :) Välillä on päiviä, jolloin pelkkä nappula katoaa kupista järkyttävän hitaasti, mutta katoaapa kuitenkin. Paremmin siis menee eikä enää tarvitse olla huolissaan siitä, että laihtuuko tuo luihu vai ei.

4. toukokuuta 2015

Hengissä ollaan!

Oho, kylläpäs taas on ollut hiljaista meidän osalta blogimaailmassa! Pahoitteluni suuret siitä! Kovin tuntuu vain kiire olemaan, vaikka koulua ei enää ole eikä sen opinnäytetyönkään kanssa tarvitse enää pähkäillä. Nyt jännitetään vain, että valmistunko keväällä vai syksyllä :D


Koirakavereitakaan ei oikein olla ehditty nähdä. Viimeisenä opparintekopäivänä M toi Aapon mukanaan, joten pojat saivat leikkiä ja tutustua toisiinsa. Hyvin meni ja Banjokin osasi hienosti ottaa pienemmän leikkikaverin huomioon :) Muuten ollaankin nyt sitten otettu rauhallisemmin, sillä Banjolla on meneillään antibioottikuuri + silmätipat silmätulehdukseen sekä ylähengitystietulehdukseen. Molemmat kuulemma pennuilla yleisiä, kun tuolla maassa möyrivät ja kaikkea tutkivat. Oireilu ainakin vähentynyt molempien osalta, joten eiköhän siellä nenässäkin tulehdus ollut eikä vierasesine, joka oli lääkärin toinen arvaus oireiluun. Eiköhän me siis ihan kohta olla aktiivisena menossa paikasta toiseen! :)

Peitsihammastakin näytettiin tohtorille, joka antoi tuomiokseen poiston sekä ylä- että alakulmurille, jonka peitsi on siis vääntänyt vinoon ja se työntyy ulos suusta. Aika varattiin (1.6), mutta vielä mietityttää tuo alakulmurin poisto, kun sen juuri on niin iso osa koiran leukaa, varsinkin noin kapealeukaisen koiran kuin sheltti on.. Ehkä menen sitä näyttämään vielä toiselle lääkärille tai sitten poistetaan ensin vain yläkulmuri. Kenties tuolloin 1.6. olen lääkärin kanssa lisää keskusteltuani viisaampi, ainakin toivottavasti. Huolestuttaa.

Kesällä luvassa siis ainakin hammasoperaatio sekä toivottavasti myös paljon kaikkea kivaa!